Post mortem

Käy tuuli yli luhistuneen vuoteen
linnut tytön nukkuvan silmistä tappelee
pohjoinen etelä vaihtaa paikkaa
itken maailmankaikkeuden pohjalla

Viisaus rehottaa tuolilla ja tuomitsee
rakkaus makaa tunkiolla naama saastaa auraten
mädäten haaveisiinsa turhuuksia kosiviin
juhlien voittoa pahasta

Ja huokauksista rakennetut laivat kääntää kylkeään

Vuodet kuluu virheistä ei opi kasvojaan
aika mataa nopeaa on unohdus se vaan

Sielu on tehtävä
ei esine näinhän me sovittiin
ja unet kartta kohti loputonta jokea
missä sanat on voimia
ja silmät vielä majakat
piripintaan kaadettu aurinko

Minun salainen nimeni on kadotus
unohtunut elämä poisheitetty
jalka voitokkaana päällä niskani
vaikka korisen vielä hiljaa

Ja turhuuksista rakennetut laivat uppoavat satamaan