Näkyjen Tuhkasta

Lapset tukehtuvat omaan itkuunsa
Ja siihen mustaan epätoivoon
Joka heidän ylleen nosti katseensa
Heitti heidän murheen alhoon

Kuka tuomitsee eloonjääneitä
Nyt kun jopa jumalat kuolevat?
Ei enää idä mikään mistään siemenestä
Nyt kun jopa jumalat kuolevat

Maa on musta
Eikä koskaan enää palaa ennalleen
Rikki ajetusta
Joka ilman tulta paloi mallilleen
Ihmiskunta
Vangittuna ilman että mikään kahlitsee
Ilman unta
Joka levon toisi, järjen aukaisee

Ihminen on täällä varjo entisestään
Luuta, nahkaa ja kauhu tarinaan
Kuolema ei piittaa edes etsijästään
Jättää sairaimmatkin ilman armoaan

Huuodt äänettömät heidän huuliltaan
Sanat kumpuavat ilman sanomaa
Pyynnöt saada luoti lopun antamaan
Vääristyvät ollen pelkkää murinaa

On aika katsoa menneisyyteen
Siihen hetkeen jossa seisomme nyt
Ihmiskunta on avain hävitykseen
Jonka kyltymätön roihu on syttynyt

Ihmisellä on sota sielussaan
Punottuna, odottaen vapauttaan
Pedon hetkenä ei enää ollenkaan
Ole ihmistä, vain sota valloillaan